Hyvän mielen harrastukset odottavat. Taideoppilaitoksen syksy on käynnistynyt. Tarjolla on tuttujen soittotuntien lisäksi uusia ryhmiä niin lapsille kuin aikuisille.
Kevätlukukausi 2012
Kevään opetus on alkanut. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat oppilaat! Katsaus lukuvuoden 2011-2012 opetustarjontaan >>
Steinerpedagogisessa taideoppilaitoksessa voi harrastaa kevyesti kotitarpeiksi, tai vakavissaan vaikkapa kuinka pitkälle. Kaikki tehdään hyvällä tekemisen hengellä josta jää hyvä mieli.
Taiteellinen tekeminen kuuluu jokaiselle. Steinerpedagoginen taideoppilaitos tarjoaa sitä kaiken ikäisille – iloksi kaikille. Oppilaita ei karsita mihinkään oppiaineeseen pääsykokeilla, vaan jokainen kiinnostunut on tervetullut mukaan.
Musiikki- ja taideleiri
18. musiikki- ja taideleiri järjestetään 10.-16.6.2012 Ilmajoella Etelä-Pohjanmaan Opistolla. Leiri sisältää mm. yhteissoittoa erityyppisissä ryhmissä, kuorolaulua, eri maiden kansantansseja sekä eurytmiaa
Toiminta
Oppilaitos tarjoaa taideopetusta musiikissa, kuvataiteessa, eurytmiassa, tanssissa ja liikuntaharrastuksessa. Opetusta ja opiskelua on tarjolla kaiken ikäisille. Pienimmille pidämme satumuskaria, eikä yläikärajaa ole. Eikä liioin vaadita ennakkotaitoja.
Opetus ja ryhmät järjestetään Tampereen Rudolf Steiner -koulun tiloissa, Muotialantie 79-81, 33800 Tampere.
Aikuisille järjestetään myös taidejaksoja, joissa on jaksoina mahdollisuus tutustua eri taiteisiin. Oppilaitos voi järjestää tilauksesta esim. musiikki-improvisaatiokursseja herättämään luovuutta ja lisäämään sosiaalisuutta, erilaisille koulutuspäiville jne.
Kesäisin taideoppilaitos järjestää Ilmajoella Etelä-Pohjanmaan opistossa koko perheen musiikkileirin. Oppilaitos järjestää myös orkesteri-, kuoro-, pelimanni- sekä perhemusisointiviikonloppuleirejä eri steinerkouluissa.
Soitonopetusta yksityisesti ja erikokoisille ryhmille järjestetään tällä hetkellä steinerkoulujen tiloissa Tampereen lisäksi Helsingissä ja Vantaalla.
Steinerpedagoginen taideoppilaitos on taiteen perusopetusta antava yksityinen oppilaitos, ja opiskelijat saavat opinnoistaan todistuksen.
Hallinto
Oppilaitosta ylläpitää kannatusyhdistys, joka toimii Tampereella. Kannatusyhdistyksen puheenjohtaja on Sari Kuusisto.
Yhteystiedot
Rehtori Sirpa Ulkuniemi
ten.sumreniets@irother
Kanslisti Eija Rissanen
p. 045 882 4717 (ma-ti 9.00-13.00)
ten.sumreniets@otsimiot